maanantai 31. elokuuta 2009

Hyvinkää 30.8




Osallistuttiin jalon kanssa 350m sijoitus lähtöön johon saatiin kavereiksi Maxwin veljekset Evil ja El Tiempo sekä Tuulikellon Ciaco. Jalolle koppi 6 ja taas Jalolta aivan surkee lähtö sekä nyt poika keksinyt myös leikkaamaan todella tyhmästi sisään poikittain ei hyvä, no harjoitusta vaan niin eiköhän se taas ala lähtökin sujua, mutta vauhtia tuntuu kyllä pikku-miehestä löytyvän kun vaan saadaan kaikki osa-alueet onnaamaan niin hyvä tulee. maaliin tultiin siis järvestyksessä Evil,Finn express,El tiempo ja Ciaco.




keskiviikko 26. elokuuta 2009

Hvk-cup+sijoitus


Jalo käväisi eilen kokeilemassa ensi kertaa 480m matkaa, kavereiksi lähtöön saatin Sv Cobra,Paletin Rapidfire sekä Tuulikellon Canellaco. Vähän oli jalo ihmeissään kun kopeille mentiin että hei eihän se lähtö täällä päin ole, koppi arvonnassa saatiin koppi 4, aika jyrkästi leikkasi Jalo sisään veräjän auettua kun tähän mennessä on juostu vain 350m aikas huonon lähdön jälkeen alkoi Jalo saamaan vauhtia töppösiin ja 3 kaarteessa ruvettiin hakemaan hanakasti ohistus paikkaa mutta Turbo piti sisäreunan kiinni tosi hyvin joten Jalo joutuin vaihtamaan juoksulinjaa vähän ulommas ja hienosti rynni pikku poika sitten maalisuoralla Turbon ja Hemmon välistä ohi uran avaus voittoon.Jee