torstai 16. huhtikuuta 2009
Viehetreenit
Eipä tullut sitten yhtään koiraa Jalon lisäksi ottamaan vetoja no kaipa tää Masala on sen verran syrjässä. Jaloahan se ei haitannut kun sai nauttia rätin ajamisesta ihan yksinään, otettiin samanlaiset satsit kuin viimeksikin ja tuntuu Jalolla tuo vietti vaan vahvistuvan, alkaa huutamaan vieheen perään kuin mikäkin vanha tekijä. Iltalenkillä tuli pelloilla vielä vastaan amstaffi narttu jonka kanssa Jalo ja Otto sai vielä juoksennella ja kivaa oli.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Odotukset kasvaa
Oltiin tänään ottamassa Jalolle kevään ensimmäiset viehevedot Masalan pelloilla, ja täytyy myöntää että odotukset/usko tuohon koiraan kasvoi kyllä aimoharppauksen suuremmaksi sillä ei meinannut millään saada vieheeseen semmoista vauhtia ettei Jalo olisi sitä kiinni juossut ennen tarkoitettua pysäytys paikkaa,otettiin ensin 2x n.80-100 m vetoa sitten pieni tauko "erään grey harrastajan lausetta lainaten" kunnes koira ei enään läähättänyt, sitten sama toistettin uudelleen, tästä on hyvä jatkaa kohti jo pian alkaa kilpauraa.
Viehetreenit 16.4
Torstaina Masalan pelloilla klo:18.00 alkaen voitaisiin ottaa koirille vetoja jos mukaan tulioita löytyisi. Osoite Nissenpolku 1 Masala linkki kartaan http://www.karttatiimi.fi/kirkkonummi/map.php?x=2529298&y=6671754&px=2.0&kieli=1&txt=Nissnikun+p%E4iv%E4koti
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Hyvää Syntymäpäivää
Koko Eb tähtikaartille,Fila,Faro,Fofy ja Jalo.
Oltiin Mökillä viettämässä pääsiäistä koko perheen voimin ja olipa kiva ylläri kun päästiin perille järvi oli vielä paksun jään peitossa päästiin siis koirien kansaa vielä kunnolla jäälle rallaamaan,
Oltiin Mökillä viettämässä pääsiäistä koko perheen voimin ja olipa kiva ylläri kun päästiin perille järvi oli vielä paksun jään peitossa päästiin siis koirien kansaa vielä kunnolla jäälle rallaamaan,
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Raparallit
Galleriassa kuiteskin joitain kuvia.
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Maneesissa
Oltiin siis tänään taas Kerkkoossa maneesissa juoksuttamassa koiria,ensin pääsivät EB-pennut kirmaamaan keskenään jonka jälkeen otettiin jokaiselle käsivetolaitteella vielä muuta veto hienosti menivät taas koko sakki,eipä muuta kun kiitokset kaikille todella mukavasta päivästä.
Galleriassa taas joitain kuvia
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Kaikki mukaan
No nyt kaikki mukaan tekemään jotain pientä rodumme eteen
lisätietoja täältä.http://ewanda.blogspot.com/
lisätietoja täältä.http://ewanda.blogspot.com/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
